Uutiset
19.2.2013 Nallikarin Talvikylä 2013
Talvikylä on avoinna 16.2.-31.3.2013 la ja su klo 11-16.
Viikolla 10 Talvikylä on avoinna joka päivä klo 11-16.
Nallikarin rantarakenteiden ja toiminnallisuuden parantaminen alkaa syyskuussa 2012
Nallikarin ranta-alueella toteutetaan rantarakenteiden kunnostustoimenpiteitä. Työt aloitetaan syyskuussa 2012 ja ne valmistuvat vuoden 2013 loppuun mennessä. Pääurakoitsijana toimii Mestek Oy.
Nallikarin hiekkaranta ja kevyen liikenteen väylät rajataan betonimuurilla koko ranta-alueen pituudeltaan. Alueelle rakennetaan uusia pelikenttiä ja leikkivälineitä, toimintoja keskitetään ja viheralueita kunnostetaan. Hotelli Edenin länsipuolella sijaitsevalle niemelle ja Nallikarinniemelle rakennetaan puuterasseja. Majakan ympäristö ja rantojen eroosiosuojaukset kunnostetaan.
Kevyen liikenteen väyliä rakennetaan ja parannetaan yhteensä noin 1,5 kilometrin matkalla. Nykyinen katuvalaistus uusitaan ja alueelle rakennetaan lisäksi pollarivalaistusta. Ranta-alueen toimintoja varten rakennetaan tekniikkakaivoja.
Kevyen liikenteen kulku alueella on urakka-aikana rajoitettua.
Hankkeen rahoittavat Oulun kaupunki ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).



